Kohti tulevaisuuden työtä

Viime viikkoon osui mukavasti kaksi eri tilaisuutta tulevaisuuden työ -otsikolla.  Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn järjestämä  Työn uudet ehdot -kirjan julkistaminen ja poliittikkojen paneelikeskustelu Matti Apusen vetämänä Helsingissä ja Amsterdamissa kansainvälisessä EMCC:n Taking Organizations into the Future -konferenssissa Ruud Rikhofin keynote puheenvuoro Future of Work & HR.  Ja näiden puheenvuorojen päälle julkistettiin tällä viikolla eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018 – 2037, jonka ovat kirjoittaneet Risto Linturi ja Osmo Kuusi. Kaksi suomalaista ja yksi kansainvälinen näkökulma; mitä ajatuksia nämä herättivät?

EVAn paneelikeskustelu taisi enemmän hauskuuttaa yleisöä kuin lisätä ymmärrystä siitä, miten poliittisten puolueiden edustajat näkevät tulevaisuuden työn. Kun keskustelun ensimmäinen puoliaika käytetään menneisyyden kuvaamiseen, ei se lähtökohtana lupaa hyvää. En voi välttyä siltä ajatukselta, että mahtavatko poliittiset päätöksentekijät nyt ymmärtää, että katseen pitäisi kantaa seuraavia vaaleja ja seuraavaa vaalikautta kauemmas. Työn ja työelämän murros tulee väistämättä, kun lukee mitä uutta ja ihmeellistä teknologian muutos tuo. Tähän pääsee kiinni Linturin ja Kuusen massiivisen yksityiskohtaisesta raportista.

Amsterdamissa Rikhof tiivisti asian näin: uusi teknologia tulee muuttamaan ihan kaiken, mitä voit kuvitella. Ja enemmänkin. Tulevaisuuden työ on jotain muuta kuin tämän päivän työ. Osa työn muutosta merkitsee sitä, että työpaikat katoavat. Iso kysymys kuuluukin, mihin työpaikkojen kadotessa tarvitaan organisaatioita? Fundamentaalia ajattelun muutosta tarvitaan, vai mitä?

 

Kokoaikaista työtä tekevien osuus: eilen 80-90%, tänään 50-70%, huomenna < 30%

Suomen sata uutta mahdollisuutta -julkaisu on visio eksaktien luonnontieteiden ja tekniikan saavutusten leviämisestä yleiseen käyttöön ja vaikuttamaan ihmisten ja yhteisöjen arkeen. Murroksen tunnistaminen on vaikeaa, kun sitä elää; taaksepäin katsoessa taitekohdat ovat ilmiselviä. Muutos on jo täällä. Eikä pelkästään teknologian – digitalisaation, automatisaation, robotisaation, koneoppimisen tai neuroverkkojen näkökulmasta; ilmastonmuutos on totta; kaupungistuminen ja demografiset vinoutumat – nuoret Afrikan mantereella ja vanhukset Euroopassa – muuttavat työelämäämme; ruoka- ja vesikysymykset ovat kriittisiä maapallon kantokyvylle ja se kun kaikki on niin tiiviisti kytkeytyneinä toisiinsa. Ei ihme, että ihmiset ovat hukassa ja voivat huonosti. Aikamme vaatii johtajuutta.

Johtajuuden kaipuussani ei ole kysymys vahvan johtajan kaipuusta. Ei kiitos, ei enää lisää näitä ruhtinaita! Johtajuus on tiimeissä ja verkostoissa; vuoropuhelussa ja yhteistyössä. Ihmisten osallistamisessa. Olemme isojen kysymysten edessä: mikä on se kehitys mitä toivomme? Millaista teknologiaa haluamme edistää? Millaisessa maailmassa haluamme lastenlastemme elävän? Tämän murroksen kohdalla ei ole kysymys sinusta, joka luet tätä, eikä minusta. Mutta meidän tekomme merkitsevät, ne muovaavat tulevaisuutta. Mikä sinulle on tärkeintä tulevaisuudessa?

Jaa tämä artikkeli: